30.04.2024 - Kenttävarsojen laatuarvostelussa
En ollut ikinä pahemmin panostanut kenttähevosteni laatuarvostelutoimiin, ne ovat ollet vain kilpahevosia ja olen käyttänyt jalostukseen saadakseni uusia kisahevosia. Saksaan muuton myötä aloin harkita myös kenttäratsujen käyttöä laatuarvosteluissa, onhan siitä kuitenkin iloa ainakin omiin silmiin jos ja kun näkee omien menestyvän muussakin kun vain kilpakentillä. Niinpä huhtikuun tullessa ilmoitin tulevan kenttätammani Taimin kenttävarsojen laatuarvosteluun ja samalla myös Taimin emän kenttäratsujen laatuarvosteluun. Taimin emä kävi ensin omassaan, saaden KERJ-III palkinnon, mikä on ihan kivasti siihen nähden, että tamman sukulaisista suurinosa on täysin pimennossa. Tämä tosin vaikuttaisi varmasti myös Taimin tulokseen, mutta katsotaan miten käy.

Vihdoin tuli se päivä kun pakkasin Taimin kyytiin ja suuntasimme arvostelutilaisuuteen. Taimi lähti matkaan yksinään, mutta se ei nuorta tammaa haitannut lainkaan. Matka sujui hyvin ja perille päästyämme kävin ilmoittautumassa, jonka jälkeen purkasin Taimin kyydistä ja aloin puunata sitä esityskelpoiseen kuntoon. Pesulla tamma oli käynnyt edeltävänä päivänä eikä onneksi ollut pahemmin sotkenut itseään, sillä hirveästi ei aikaa ollut siistiytymiseen. Osallistujia oli melko vähän, vain 11 ja näistä suurinosa oli 3-vuotiaiden luokassa. Taimin lisäksi 4-vuotiaissa oli vain yksi osallistuja. Meillä oli siis 9 hevosen verran aikaa siistiytyä ennen kuin oma vuoromme tulisi. Taimi oli melko rento eikä stressannut muista osallistujista.

Äkkiä tuli meidän vuoro siirtyä estradille. Taimi käveli rauhallisesti vieressäni, kunnes pääsimme areenan sisälle. Ensin oli rakennearvostelu ja Taimin olemus muuttui tuomarin saapuessa lähettyville. Manasin mielessäni, että tamma kehtaa luimistella tuomarille. Mikä ihme sitä nyt riepoo. Taimia arvosteltaessa toinen tuomari tutkaili sukutietoja ja tiesin ettei siitä pisteitä kertyisi nimeksikään. Rakennearvostelun jälkeen oli vuorossa irtohypytys. Olimme harjoitelleet tätä kotona, joten en pelännyt tamman epäonnistuvan. Taimi hyppäsi aika kivasti ja varman oloisesti, mutta ilmeiltään se ei ollut kovin kivan saati nätin näköinen. Aina ohittaessaan tuomariston se luimisti ja muljautti silmiään ja samaa teki myös minulle. Rakenteen ja hypytyksen ohessa tamman askellajeja seurailtiin. Onneksi sentään se näytti liikkuvan ihan normaalisti. Hypytyksen jälkeen Taimi satuloitiin ja kiipesin selkään. Selkään päästyäni tamma lähti suoraa kävelemään eikä viitsinyt pysähtyä. Sen jälkeen kuitenkin sujui aika hyvin eikä ainakaan selkään välittynyt minkäänlaista isompaa ongelmaa vaan Taimi tuntui oikein kivalle ratsastaa. Vuoromme päätteeksi tulin alas selästä ja riisuin pikaisesti satulan ja harjasin satulan sekä vyö kohdat.

Tuntui kuin toinen nelivuotias olisi ollut areenalla huomattavasti vähemmän aikaa, mutta se vain tosiaan tuntui siltä. Saisimme odottaa vielä hetken, sillä ensin oli 3-vuotiaiden palkitseminen. Lopulta oli Taimin ja toisen nelivuotiaan aika kuulla tuomio. Yllätykseni oli melkoinen kun tuomari luetteli arvostelukohtia ja pisteitä, en odottanut tällaista kuitenkaan. Rakenteesta Taimi sai 9/10 pistettä ja taputin tammaa kaulalle, sen mulkoillessa vieressä olevaa toista hevosta kiukkuisesti. Suvusta pisteet oli melko odotettavissa, vain 2,5/45 pistettä. Sillä ei paljoa juhlita, mutta on se sentään enemmän kuin täysi nolla. Käytöksestä tilaisuudessa Taimi sai huiken 1/5 pistettä, enkä yhtään ihmettele miksi, jos toinen irvistelee ja mulkoilee tuomareita ja on kuin mikäkin ampiainen. Irtohypytyksestä sekä askellajeista tuli kummastakin 4/5 pistettä. Ratsastettavuudesta 3/5 pistettä, mikä ei sekään yllättänyt paljoa vaikka oletin siitä saavan korkeintaan 2. Viimeisenä pisteitä jaettiin lisäpisteinä, joissa arvioitiin mm soveltuvuutta kenttäratsuksi ja muita yksityiskohtia. Tästä pisteitä tuli 7/10. Lopullinen pistesaldo on siis 30,5 pistettä ja vielä suurempi yllätys tuli, kun Taimin kerrottiin saaneen tilausuuden parhaimmat pisteet. Olin hämilläni tästä, mutta myös iloinen. Pisteet eivät kuitenkaan riittäneet I palkintoon, joten palkinnoksi tuli KEV-II. Se on kuitenkin jo parempi, kuin mitä lähdimme hakemaan. Olisin tyytynyt kolmoseenkin. Jos Taimin sukua olisi paremmin tiedossa, olisi mahdollisesti rahkeet riittäneet sinne ykköseen asti jopa.

Tilaisuuden päätyttyä pakkasin Taimin autoon ja lähdimme kotia kohti. Olin lähes shokissa tästä positiivisesta yllätyksestä. Taimi matkusti jälleen mukavan rauhallisena, ampiainen oli jäännyt pois kyydistä. Kotimatka sujui jälleen kivasti ja kotiin päästyämme purkasin Taimin kyydistä, tarjosin vettä sekä palkinnoksi muutaman herkun. Niiden jälkeen vein Taimin tarhaan, jossa se saisi nyt hetken jaloitella ennen kuin olisi aika siirtyä iltaruokailuun sisälle. Ihailin hetken tammaa, joka heittäytyi lähes samantien piehtaroimaan tarhassa. Että olen kyllä ylpeä tästä neidosta!